SEURAAVA PELI:
Aikaa jäljellä

KOLMEN PULLAKRANSSIN OTTELU

SPV – Oilers, Espoo 11-9 (4-2, 3-3, 4-5)

Tämän jutun piti kliseisesti kertoa siitä, kuinka Esport Oilersin valmennus oli öljynnyt joukkueensa huippuiskuun ja kuinka sankarillisesti SPV laittoi hanttiin ja korjasi lopulta koko potin. Totta sinänsä. Itse asiassa SPV oli koko ajan niskan päällä. Toistuvat useamman maalin johtoasemat saivat peliveljet kerta toisensa jälkeen kuitenkin herpaantumaan ja yleisön kiemurtelemaan ja vääntelemään tuskasta. Lopullista niittiä ei tuntunut tulevan missään vaiheessa, kun naapuri aina vain roikkui sitkeästi parin maalin päässä, vaikka oli juuri jäänyt neljäkin osumaa jälkeen.
Tämä juttu kertoo sankareista, jotka eivät näy tilastoissa. He tekevät työnsä kentällä eleettömästi ja oikeastaan virheitä vailla. He peittävät ja raatavat, riistävät ja repivät. He syöttävät niitä aloitussyöttöjä, joita ei merkitä lopullisiksi maaliin johtaneiksi syötöiksi. He puolustavat Sampo Latukan lailla. Tai pelottomasti syöksyvät kirjaimellisesti pää edellä maalintekotilanteisiin kerta toisensa jälkeen. Paikkoja tulee yksi jos toinenkin, vaan ei uppoa. He kompuroivat alle jääneeseen maalivahtiin tai vastustajan pelaajan mailaan. Lopulta yksi tyhjiin. J Silvoselle ansaittu maali. Maalin olisi ansainnut nuori herra Renkokin, sillä pää edellä verkkoihin hänkin syöksyi. Kipeääkin tuli. Samoin vastustajalle, kun jälleen kerran ohjuksen lailla Verkku maalille rynni.
Maalivahdin osa on tyly. He ovatkin ihan oma rotunsa ja omituista sakkia muutenkin. Miten voi nauttia olostaan, kun omaa epäonnistumista juhlii parikymmentä vieraan joukkueen pelaajaa? Nautinto haetaankin möyrimisestä kentällä milloin katollaan, milloin kontallaan. Oma joukkue kiittää salamannopeista reaktioista, spagaateista sekä lukuisista muista luonnottomista torjunta-asennoista. Kaupan päälle saa kipeät polvet. No, Pellin vuoro oli tänään.
Vähäinen ei ole niidenkään osa, jotka vaihtoaitiossa istuvat nuttu päällä odottaen mahdollista pelikomennustaan. Mitä sitoutumista! He tietävät itsekin, että ilman loukkaantumisia tai pelitilanteen ollessa kireä, peliaikaa ei heltiä. Silti penkille kaivataan ja halutaan mukaan. Satojenkin kilometrien päähän.
Heille kaikille soisi mielellään palkinnoksi tuon otsikossa mainitun pullakranssin, joita jäi omille ja vastustajien huoltajille tarkoitetusta kahvipöydästä vain kolme kappaletta. Herkullisesta tahmealla möhnällä täytetystä ja sokeroidusta pullakiekosta saivat nyt nauttia kuitenkin kolme maalia mieheen tehneet Koskela&Laakso. Kolmas kranssi ojennettiin Visa Jussi Noposelle peräti kuudesta maaliin johtaneesta syötöstä.
Nyt on runkosarjasta puolet pelattu. Plakkarissa 14 pistettä ja paikka sarjataulukossa neljän parhaan joukossa. Hyvä pojat. Kiitos Pääkallo. Parempaa alkukauden motivointia ei olisi voinut olla, kuin ko sivuston spekuloinnit. Anssi valmentajana on niin velmu, että on tainnut itse sinne kirjoittaa, notta rupusakkia ollahan.
Tämän vuoden puolella kerran vielä. Urheilutalolle tulee haukkomaan Happee 19.12. Peli alkaa klo 13. Alkaa runkosarjan toinen kierros. Katsomoon sieltä!

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

Anna palautetta
toimistopeliveljet.com
050 432 2508
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.