SEURAAVA PELI:
Aikaa jäljellä

NÄKYMÄTÖN TODISTAJA

Puolivälierät, 1. peli
SPV – KooVee 4 – 2 (1-1, 1-0, 2-1)
Väliin minua harmittaa, kun en näe koskaan sekuntiakaan meneillään olevasta pelistä. Saatan kuulla vaimean kohinan kentältä, kun siellä tapahtuu yleensä kotijoukkueen kannalta jotakin mieltä kuohuttavaa kuten juuri tehty maali vastustajan verkkoon, tuomarin epäreilu vihellys, vastapuolen pelaajan törkeä pelitapa kotijoukkuetta vastaan ynnä muuta sen sellaista. Ottelun tilanteestakin olen selvillä vasta erätauolla ja pelin päätyttyä.
Toisaalta minä kuulen sellaisia asioita joukkueen sisältä, jotka eivät ole ulkopuolisille tarkoitettuja. Minua pidetään tietenkin niin luotettavana ja lojaalina, että peliin liittyvät seikat voidaan läsnä ollessanikin tuoda julki. Jo ennen pelin alkua pystyn aistimaan joukkueen tunnelmat, onko voitontahtoa vai ei. Ja senkin tiedän, lähdetäänkö kentälle hyvin valmistautuneena vaiko ylänappi auki. Ensimmäinen erätauko aika usein vahvistaa sen, minkä jo tiesinkin joukkueen asenteesta ennen pelin alkua.
Melkein parasta on silloin, kun pelaajat saapuvat erätauolle kiihkeän jännittyneinä. Silloin peli on ollut äärimmäisen tiukkaa ja joukkueen asenne on keskittyneen kohdallaan. Valmentajankaan ei tarvitse tuolloin psyykata pelaajiaan, sen tekee tuossa kohtaa kapteenisto. Valmentajan tehtäväksi jää tarkistaa ja vähän viilata pelitapaa ja selventää pikkuasioita seuraavaan erään. Rehvakas sisääntulo pukukoppiin puolestaan kertoo, että peli on suuri succee, menestys. Kaverit naureskelevat, lyövät toisiaan harteille, kertovat juttuja omasta pelistään edellisessä erässä ja ovat kaikin tavoin vapautuneita.
Ahdistavinta on, kun peli ei kulje. Ovet paukkuvat, mailoja paiskitaan ja joskus (onneksi tällä kaudella perin juurin harvoin) syyllisiä heikkoon menetykseen haetaan oman joukkueen pelikavereista. Silloin ei ole kiva olla läsnä. Osa pelaajista on kärttyisiä, osa sulkeutuu itseensä. Vaihtopelaaja miettii olisiko seuraavaksi hänen vuoronsa näyttää kykynsä ja kääntää peli voitolliseksi. Maalivahti suomii tietenkin itseään, koska masokistinä syyttää itseään päästetyistä maaleista. Molken mielestä kun kaikki kudit ovat torjuttavissa! Jos oikein tavarat lentelevät, saan minäkin osani. Kyllä muutama kolhu ja osuma on matkan varrella tullutkin.
Se mitä suuri yleisö ei pääse kokemaan koskaan, on joukkueen sisäinen tunnelma pelien jälkeen. Ei sitä tunnelmaa pääse kokemaan kaikki joukkueen jäsenetkään. Ne, jotka kovasta yrityksestään huolimatta eivät mahdu kokoonpanoon. Harmi. Tässä kun olen erätauoilla joukkueen edesottamuksia seurannut kauden aikana, olisiko pelaajien kierrättäminen voinut sujua jouhevammin?
Ottelun päätyttyä sen analysointi alkaa saman tien sekä pelaajan itsensä, kuin koko joukkueenkin osalta. Niin nytkin. Tässä sarjassa psyykkaaminen alkoi heti otteluparien selvittyä. Vastustaja sai järkättyä itselleen arkipelin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen. Siinä ei paljon sen päivän yo-kirjoitukset paina. Kotijoukkueen väki Tampereella ehtii hallille hyvin, vierasjoukkueen pelaajilla on hieman tiukempaa. Mitä tässä olen pelaajia ja joukkueenjohtoa kuunnellut, tuollainen koplaaminen on vain nostanut sopivasti adrenaliinin tasoa elimistössä. Se näkyi tänään. Hirmu taistelun jälkeen peli kääntyi kuin kääntyikin kotijoukkueelle. Ottelun tapahtumien ja analyysien perusteella ensimmäinen erä oli Speven. Toisen erän ensimmäiset 15 minuuttia kyykittiin ja peitettiin. Sitten simsalabim ja maali! Kooveen antama paine kostautui ja heidän omissaan soi. Sama meno jatkui ilmeisesti kolmannen erän alussa, mutta SPV vain taipui, ei taittunut. Pojat huutelivat tohkeissaan toisilleen viimeisen erän maalivahdin torjuntojen määristä: SPV 18, vihu 4! Montaa tilannetta ei näemmä punaiset tarvitse, kun vastustaja jo ihmettelee tappiolukemia taululla. Tämä kaikki minulle selvisi vasta kolmannen erän jälkeen poikien tunkiessa äänekkäästi ja iloissaan pukukoppiin.
Ja sitten vielä ne jätkien intiimit jutut ja joukkueen sisäpiirivitsit. Niissä on mahtavaa olla osallisena. Saan kyllä kuulla, jos mennyt tai tuleva viikonloppu pitää sisällään something incredible, josta ei ainakaan kotoväelle hiiskuta. Tyttöjutut on parasta kauraa, hyväntahtoiset sekoilut ja sattumukset tulevat heti seuraavina. Kyllä, olen keskellä tapahtumia. Minä, pukukopin puupenkki.

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

Anna palautetta
toimistopeliveljet.com
050 432 2508
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.