C1-pojilla voitokas SM-sarja-avaus

C-00-ikäluokan joukkue aloitti salibandyn SM-sarjansa Vantaalla hienolla 4-6-voitolla Tikkurilan Tiikereistä. Ennakkoon päivän piti olla Tiikereiden juhlaa. Vantaalaisilla oli allaan viikon takainen Mestareiden Cupin voitto, ja nyt sarja-avaus uuden areenan avajaistapahtumassa. SPV oli kuitenkin tyly vieras ja varasti shown.

Pelin alku oli hermostunutta, tilanteita saatiin tasaisesti molempiin päihin, mutta viimeistely oli kehnoa ja maalivahtipeli molemmissa päädyissä laadukasta. Lopulta Tiikereiden peliä hieman vapauttanut avausmaali nähtiin erän loppupuolella. Maali jäi erän ainoaksi.

Toinen erä alkoi Tiikerikomennossa ja palkinto tuli 2-0-johto-osuman muodossa ajassa 23:49. SPV sai odottaa omaa sarjan avausmaaliaan yli puoli tuntia, mutta viimein Konsta Haukkala taiteili pallon Tiikerivahdin selän taakse. Siitä vapautui myös SPV:n peli silmin nähden. Toisen erän loppupuoli oli parasta SPV:tä, jalka ja pallo liikkuivat nopeasti ja laadukkaasti. Elmeri Lieto tasoitti pian avausmaalin jälkeen hirvittävällä pommilla yläkulmaan ja kapteeni Jaakkola lisäsi juuri erätauon alla Spevejohdoksi 2-3. Peli oli kääntynyt punaisille.

Kolmas erä alkoi punaisten kannalta hienosti. Vieraiden alkurynnistys kestettiin ja Johannes Malila siirsi vastaiskusta vieraat jo kahden maalin johtoon. Kahdesti Tiikerit tuli vielä maalin päähän, mutta kahdesti iski myös Haukkala pitäen eron kahdessa. Tärkein maali lähti lähes nollakulmasta lähivaparin jälkitilanteessa. Valtteri Honko hoiti SPV:n maalilla tonttinsa varmoin ottein.

Tiikerit oli etenkin Mestareiden Cupin voittonsa ansiosta rankattu yhdeksi SM-sarjan mitalikandidaatiksi, joten SPV sai maukkaan voiton heti sarjan alkuun. Poikien ensimmäinen täyspitkä 3×20 minuutin ottelu osoitti sen, että kesällä on tehty muutakin kuin pompoteltu palloa

Ottelun pöytäkirja

 

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

Anna palautetta
toimistopeliveljet.com
050 432 2508
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.