C1-SM puolivälierät: Melkoista vuoristorataa

Olipahan sarja! Salibandyssä kolmen (tai useamman) maalin takaa nouseminen edelle ei ole kovinkaan tavatonta, mutta jos puolivälieräsarjan ensimmäisessä ottelussa sen tekee SPV, toisessa Happee ja kolmannessa molemmat, niin voidaan jo puhua jännistysnäytelmästä suuressa mittakaavassa. Varsinaista momentumien ja tunteiden vuoristorataa…

Lähtökohdat ottelusarjaan olivat poikkeukselliset. Vastassa alasarjoista tiensä puolivälieriin raivannut ennalta täysin tuntematon Happee. Tiedettiin, että Happee on rakentanut joukkuetta syksyn SM-karsinnasta uudelleen B-pojissa koko kauden pelanneiden pelaajien ympärille.

Joukkueen taustalla pienenä peikkona oli myös asia, josta ei pudotuspelihenkeen paljoa kuuluteltu, mutta ei sitä myöskään salaisuutena pidetty – monta SPV:n runkopeluria ja toinen maalivahti olivat pitkään suunnitellulla ulkomaan leirillä toisen lajin parissa. Kyseistä reissua kun oli aloitettu suunnittelemaan ja matkojakin varailtu, kellään ei ollut pienissä haaveissakaan, että pojat taistelisivat tänä keväänä jopa SM-mitaleista.

Tilanne sisälsi suuren riskin, osa näki vaikeuksien keskellä mahdollisuuden, nousisiko vaihtopenkiltä uusia ratkaisijoita? Onko SPV todella JOUKKUE, jollaisena sitä on pidetty, joukkue joka pystyy mukautumaan isoon loveen kokoonpanossa? Ilmassa oli paljon kysymyksiä, mutta pelaajat vaikuttivat päättäväisiltä jo alustavalla viikolla. Keskityttiin tekemiseen ja hengen luomiseen, peliaamuna lounastettiin yhdessä ja todettiin, että muutama toipilaanakin ollut pelaaja oli jälleen jalkeilla – joukkue oli kasassa!

Ensimmäinen osaottelu Seinäjoella Pe 25.3.

Happee osoitti jo ensimmäisessä erässä mitä tuleman piti. Taitavat yksilöt nakuttivat tulostaululle reilussa viidessätoista minuutissa reippaan 0-4 johdon. Hieman oltiin ällikällä lyötyjä. Ihan tätä ei osattu odottaa, vaikka hurjia huhuja Happeesta oli playoffs-karsinnoista kuulunutkin. Maalipaikkansa oli kuitenkin ollut meilläkin, joten usko ei vielä horjunu. Juhana Lapin erän viimeisellä minuutilla punnertama kavennus oli kuitenkin tärkeääkin tärkeämpi, maalihanat oli vihdoin avattu.

Toiseen erään astellut päättäväinen SPV sai unelma-alun. Ensin ylivoimalla Elmeri Lieto kaventaa 2-4:ään ja neljä minuuttia myöhemmin Juho Repo tuo punaiset jo maalin päähän. Montaa minuuttia ei maalin päässä saatu hengittää, kun Happeen ykköspyssy Timi Kotka viimeistelee jo hattutempun ennen ottelun puoliväliä. Remu Laitinen lisää SPV:n tuskaa ottelun puolessa välissä jo 3-6:een. Miika Latvala kaventaa vielä 4-6:een erän loppupuolella. Kahden maalin takaa-ajo ei tunnu pahalta. Sieltä ollaan noustu monesti ennenkin, mutta vastustaja pitää kyllä nollata kolmannessa erässä.

Kolmanteen erään vielä parempi alku kuin toiseen, pukukopista on tullut jollain tavalla ystävä. Vain kaksi minuuttia on ehtinyt erä vanheta, kun Lappi ja Lieto ovat siirtäneet päivän toisillaan punaiset jo tasoihin. Konsta Haukkala näyttää jälleen maalivainunsa ja ensimmäistä kertaa SPV johtaa ottelua! Happee ei kuitenkaan ole tullut luovuttamaan, minuutti myöhemmin peli on jälleen tasan. Jeri Heikkilä on eri mieltä, pallon riisto ja etukulmasta tarkka veto vapauttaa jälleen punaisten peliä. Kunnes… kukapa muukaan kuin Timi Kotka päivän neljännellään punnertaa Happeen tasoihin. On alkamassa pelimiesten kymppi, kenelle sovitellaan sankarin viittaa?

Tapahtuu ehkä se mitä kaikki salaa toivoivat, ratkaisija nousee vakioratkaisijoiden ulkopuolelta. Aleksi Lahti saa Virtasen Jasulta loistotarjoilun maalintekosektorille ja suupaisee pallon maalin kattoon ajassa 54:48. Oliko se siinä? Viisi minuuttia on kuitenkin pitkä aika. Paljon peliaikaa saanut Happeen ykköskenttä punnertaa aikalisän jälkeen palloa SPV:n maalia kohti, mutta Valtteri Honko maalinsuulla on mies paikallaan. Vapauttava loppuosuma tyhjään maaliin lähtee Haukkalan lavasta, syöttäjänä hienon sisääntulon peliin tehnyt -01-peluri Eetu Erikoinen.

Ehkä vaikeimman kautta, mutta mikä tärkeintä, Happee on lyöty, ensi tanssit tanssittu ja nyt tiedetään mikä Jyväskylässä odottaa. Alusta asti pitää olla hereillä.

Toinen osaottelu Jyväskylässä Su 27.3.

Peli alkaa hieman tunnustelevammin kuin ensimmäinen osaottelu, vierasjoukkue SPV on päättänyt hakea sen tarvittavan toisen voiton. Virtasen Jasu on pelipäällä ja tekee vapauttavan avausmaalin. SPV saa kuitenkin juhlia johtoaan vain reilun puoli minuuttia, kun kukapas muukaan, kuin Timi Kotka iskee nopean kavennuksen Kaapo Siekkisen syötöstä. Seuraavat viisi minuuttia mennään vielä tuoreilla jaloilla päästä päähän ja Happee osuu seuraavan kerran. Pian 2-1 johdon jälkeen Happee rokottaa ylivoimalla Lari Mäkelän toimesta jo 3-1-tilanteeksi. Virtanen on kuitenkin päättänyt, että pisteet kaivetaan Jyväskylästä vaikka väkisin ja runnoo vielä erän loppuun 3-2 kavennuksen.

Toiseen erään kotijoukkue tulee kovalla sykkeellä, mutta SPV maalaa Juhana Lapin toimesta tilanteen tasoihin. Happee jatkaa ”upporikasta ja rutiköyhää”, mutta kudit jäävät useimmiten piippuun tai suuntautuvat ohi maalin, myös Honko (25 torj.) SPV:n maalin suulla ottaa muutaman tärkeän kopin. Juuri ennen ottelun puolta väliä SPV rokottaa vastaiskuista kolmesti neljän minuutin sisään ja Happee vaikuttaa lyödyltä.

Alkaako jo hyvän olon tunne hiipiä puseroon, sillä sitä ehkä ratkaisevaa seitsemättä osumaa ei saada hyvistä paikoista huolimatta sisään. Se tarjoaa kotijoukkueen Mäkelälle mahdollisuuden vielä nousta ottelun sankariksi. Kahdella loppuerän maalilla Mäkelä täydentää hattutemppunsa ja Happee tulee hyviin 5-6-iskuasetelmiin kolmanteen erään lähtiessä. Nyt pitäisi punaisenkin saada paikoista sisään!

Mutta kolmannessa erässä Happee osuu ensin jo reilun parin minuutin jälkeen. Kotijoukkue on saanut lisää virtaa joka maalista ja puolustaa tiiviisti maalin edustaa. Viimeisenä lukkonaan hyvin sijoittuva ja peittävä Miika Aaltokallio (38 torj.). Jeri Heikkilä ottaa ohjat omiin käsiinsä, nousee puolustuksesta aina maalin taakse asti ja kiepauttaa tolpan juuresta punaiset jälleen johtoon. Happee painaa vahvasti päälle ja Johannes Varamäen uhrautuva peitto tulkitaan maasta pelaamiseksi. Velho Siekkinen rankaisee ylivoimalla juuri samanlaisella kiepautuksella kuin Heikkinen oli vähän aikaisemmin rankaissut Happeeta. Vanhanaikaiset siis 1-1.

Molemmat ovat päättäneet taistella täysillä loppuun saakka, SPV lyödäkseen viimeisen niitin ja itsensä välieriin, Happee taas kauden loppumista vastaan. SPV osuu ensin, Juhana Lappi syöttää ja Akseli Raitanen maalaa. Näyttää jo siltä, että Happeen kautta on jäljellä enää minuutti ja 18 sekuntia. Happee ottaa aikalisän ja maalivahdin pois. Elintärkeä ykkösketjunsa saa huilata ennen viimeistä rynnistystä. Eetu Simola syöttää ja Joni Hämäläisen ”putoava lehti” uppoaa yläkulmaan lähes puolesta kentästä vain yhdeksän sekuntia ennen odotettua loppuvihellystä. Hieman odottamaton veto ja maalin edessä miestä kuin pipoa. Honko on voimaton.

Jatkoajalla pelataan pitkää vaihtoa ja ennen kuin kaksi minuuttia tulee täyteen, Siekkinen tarjoilee Kotkalle vetopaikan eikä puolivälieräsarjan paras maalintekijä erehdy. Happee on venyttänyt ottelusarjan kolmanteen otteluun.

SPV:n joukkue kiipeää bussiin pää painoksissa, mutta jo ruokapaikassa alkaa alaleukakin nousemaan ja hymyjä näkymään suupielissä. Taistelu on hävitty, mutta sota on kesken. Bussissa Pietilä punoo Peltomäen kanssa uusia juonia ja saa kuningasajatuksen toisensa perään. Ketjupalaverit huomista peliä varten samantien jo bussissa, homma on selkeä, näillä mennään ja poikienkin usko alkaa kasvaa silmissä. Bussista lähtiessä lyödään vielä nyrkkejä yhteen – huomenna hoidetaan homma!

Kolmas osaottelu Seinäjoella Ma 28.3.

Ja hoidettiinhan se, homma nimittäin – Ja millä tavalla!

Ottelu alkoi käsikirjoituksen mukaan, tiukkaa puolustusta ja paikoista maali. Pukkilan Atte, Heikkilän Jeri ja Haukkalan Konsta nakuttivat ensimmäisen erän lukemiksi jo 3-0. En tiedä mitä sitten tapahtui toisessa erässä, kun vastustaja pääsi helpon oloisesti mukaan. Lari Mäkelä jälleen pelipäällä, hattutemppu erään ja Sakarias Vapola yhden päälle. Tilanne oli kääntynyt kahden erän jälkeen vieraille 3-4. Kyllä punaisellakin paikkansa oli, mutta mikään ei tuntunut uppoavan Aaltokallion taakse (38 torj. jälleen ottelussa ja koko sarjassa 98 torjuntaa!). Haluttiinko ottaa yleisö mukaan oikein kunnolla?

Pukukoppiin hakemaan viimeinen lataus. Molemmat joukkueet olivat valmiina laittamaan kaikkensa peliin. Happee suorastaan rynni kolmanteen erään, ensin Timi Kotka ja sitten Joni Hämäläinen, reilu kaksi minuuttia vasta erää takana ja Happee jo 3-6-karkumatkalla. Nyt oli hyvät neuvot kalliit, Juho Repo luo pian toivoa kaventaen Happee-johdon kahteen. Sitten pitkä kymmenminuuttinen ilman maaleja, SPV hallitsee ja Happee iskee vastaan sen minkä jaloistaan jaksaa. SPV on vyöryttänyt koko sarjan kolmella ketjulla, kun taas Happee on joka pelissä tiivistänyt jo aikaisessa vaiheessa kahteen kentälliseen. Nyt jos koskaan sen pitäisi jo näkyä, ja näkyihän se, mutta kun ne maalitkin on tehtävä!

Vihdoin ajassa 55:24 ”nollaykkösistä” saatu vahvistuksemme Eetu Erikoinen pitää toivoa yllä laukomalla kierteisen vedon ohi hyvin pelanneen Happee-vahdin. Vielä on aikaa, ja Happee ottaa hengähdystauon. Pietilänkin sanoma pojille on ytimekäs, unohtakaa kaikki muu, menette vaan sinne kentälle ja annatte kaikkenne. Kyllä te osaatte. Kolme minuuttia peliä jäljellä, Happeen ykkönen viihtyy edelleen kentällä enemmän kuin vaihdossa. Aika ajoin sarjan edetessä on tuntunut, että Happeen ykkösketjussa on kuusi pelaajaa. Tällä kertaa silmät eivät valehtele, sillä niitä oli oikeasti – ylivoima punaiselle! Vain 17 sekuntia ehtii ylivoimaa kulua, kun Latvalan Miikan tarkka laukaus ohittaa Happeen tiiviiksi vetäytyneen nelikon ja maalivahdinkin. Kaksi ja puoli minuuttia jäljellä, sen pitäisi riittää vielä yhteen, etenkin kun Happee joutuu viisikkonakin vetäytymään ja antamaan SPV:lle tilaa. Happeen ykkönen lähes koko ajan kentällä, jaksaisiko sieltä joku vielä polkaista ratkaisevaan hyökkäykseen, jatkoajalle menokin tietäisi heille pientä levähdystaukoa.

Arviolta noin 600-päinen yleisö elää joka hetkessä mukana, jokainen ohilaukaus tai muu maalintekotilanne aiheuttaa valtavan kohahduksen. Allekirjoittanut ei missään junnupeleissä ole kokenut vastaavaa. Miestenkin peleissä se on vaatinut pudotuspelit ja täyden tuvan. Nyt oli junnuilla oikeasti se kuudes kenttäpelaaja, se josta ei voi antaa rangaistusta.

Sitten sarjan, voisiko sanoa kahdet isoimmat saappaat, lyövät viimeisen pykälän silmään. Elmeri Lieto lähettää viuhuvan vedon, joka jää maalin eteen irtopalloksi. Siihen ensimmäisenä ehtii Juhana Lappi, joka survoo pallon sinne minne Lieto oli sen tarkoittanut. Ei mikään kaunis maali, mutta juuri sellainen pudotuspelimaali, jollaisia tarvitaan ratkomaan otteluita. Väsymys ei tunnu missään, kun pelaajat ryntäävät kaukaloon sankareiden kimppuun. Liedon saldo välieräsarjassa 2+6, Lapilla 5+2.

Happeen viimeiset kahdeksan sekuntia tuottavat vielä yhden vaarallisen vedon, jonka koko ajan sarjan edetessä peliään parantanut Valtteri Honko torjuu. Hirvivaara on poissa, rytke on tukahdutettu. Yksi uusi virstanpylväs taas saavutettu matkalla kohti tavoitetta. Viime vuonna matka tyssäsi samaiseen otteluun Riihimäen Pantherseja vastaan. Happee oli nyt viikkoa aiemmin lyönyt samaiset Panthersit playoffs-karsinnassa ja ylittänyt jo oman tavoitteensa.

Meidän kiertokulkumme sen sijaan jatkuu lauantaina 2.4. klo 16, kun urheilutalolla vastaamme asettuu viime kauden mestari, Turun ylpeys TPS. Toisessa välieräparissa kohtaavat Koovee Tampereelta sekä Tikkurilan Tiikerit Vantaalta. Vaikea kuvitella parempaa tunnelmaa kuin viimeisessä puolivälierässä, mutta jos jossain voi niin se on tässä seuraavassa ottelussa!

JO

 

C1-SM Välierät:

SPV – TPS

2.4.2016 klo 16.00 Seinäjoen Urheilutalo
(Liput 2€, -00 syntyneille ja nuoremmille vapaa pääsy)

3.4.2016 klo 15.30 Leaf-Areena, Turku
6.4.2016 klo 16.00 Seinäjoen Urheilutalo (TARVITTAESSA)

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

Anna palautetta
toimistopeliveljet.com
050 432 2508
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.