Liigamiehille sunnuntaina kylään Koovee
08.01.2011
SPV:n tiivis tammikuu jatkuu sunnuntaina kotipelillä, kun Tampereen Koovee saapuu Seinäjoen Urheilutalolle. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, liigan merkeissä lokakuussa Tampereella ja Cupin merkeissä joulukuussa Seinäjoella. Molemmat ottelut ovat päättyneet maalin kotivoittoihin, eli liigapisteet menivät Kooveelle mutta Cupissa SPV pudotti tamperelaiset jatkosta, tosin vasta jatkoajan jälkeen. Koovee -leirissä Cupin tappio oli erittäin karvas, sillä joukkue pelasi Seinäjoella kovasti varamiehisenä ja oli lähellä onnistua silti viemään potin. Myös ottelun ratkaisumaali tuntuu puhuttavan tamperelaisia vieläkin (kts. Koovee -ennakko). Tuossa jatkoaikamaalissa Mikko Kohonen ratkaisi pelin soolomaalillaan, jonka yhteydessä kulmaväännössä Koovee -puolustaja Janne Lamminen sai osuman Kohosesta ja jäi pitelemään kasvojaan Kohosen punnertaessa maalin eteen ja laukoessaan pallon maaliin toisen puolustajan jalan kautta. Nähtäväksi jääkin, kuinka paljon lisätunnetta tuo tilanne tuo esimerkiksi juuri Janne Lammisen ja Mikko Kohosen kohtaamiseen.
Koovee on tämänkin kauden liigan runkosarjassa ollut kovassa vedossa. Viimeisestä yhdeksästä ottelustaan se on hävinnyt ainoastaan yhden ja viimeisimmässä ottelussa se tasasi pisteet Hämeenlinnan Trackersin kanssa. Muut seitsemän ottelua ovat päättyneet voittoihin. SPV:llä tämä saldo on vieläkin kovempi, sillä viimeisestä 10:stä ottelustaan sillä on saldona yhdeksän voittoa ja yksi tappio. Sarjataulukon mukaan Koovee on kuitenkin tämän ottelun lievä suosikki, sillä se on sarjakolmosena pisteen neljäntenä olevaa SPV:tä edellä. Kaikkien mittarien mukaan on kuitenkin selvää, että tiedossa on äärimmäisen tiukka ottelu, jossa todennäköisesti ratkaisua haetaan pelin viimeisiltä sekunneilta ellei jopa jatkoajalta asti.
SPV:n syksyn ehdottomat ratkaisijat löytyvät parivaljakosta Sami Koski - Mikko Kohonen. Koski onkin koko liigan pistepörssin kakkosena ja Kohonen kolmantena. Viimeisimmissä otteluissa joukkueesta on kuitenkin alkanut löytyä ratkaisijoita koko rintamalta, ja erityisesti Tuukka Kiviranta on ruvennut näkymään tehotilastoissa play off -peleistä tuttuun malliin. Myös Jarno Ihmeen pääseminen omaan tuttuun huippuvireeseen on näkynyt Peliveljien otteissa pelejä ratkaistaessa, torjuntojen lisäksi myös syötettyjen maalien merkeissä. SPV pääseekin tällä tietoa ehkä jopa koko rosterilla Kooveen kimppuun, sillä Mykoplasma -bakteerista lähes koko syyskauden kärsinyt joukkueen kapteeni Petri Manninenkin pukenee otteluun.
Kooveen ratkaisijaosaston ykkösnimi on pohjalaisille tuttu Veli-Matti Luukko. Nurmon Jymystä Peliveljien kautta maailmalle ponnistanut Luukko on aina tavannut rokottaa myös SPV:tä. Vahvaa tukea tähän Vellu saa ketjukavereiltaan Ville Matikaiselta ja Valtteri Sainiolta sekä ainakin viime peleissäkin loistaneelta Marko Lahtiselta sekä erittäin pirteältä ja taitavalta Tsekin maajoukkuehyökkäjä Tomas Sladkylta. Myös maalilla vartioivan Pekka Niemisen varaan lasketaan Kooveessa paljon, ja kotijoukkueen pommituksessa Niemisen vire tullee olemaan yksi ottelun ratkaisutekijöistä.
Ottelussa kohtaavat yleisöönmenevää, liikkuvaa ja räiskyvää salibandya pelaava kotijoukkue SPV sekä pallollista, mutta aika ajoin hitaahkoa ja junnaavaa peliä pelaava, alakolmiossa palloa pyörittävä, mutta silti teräviin vastaiskuihin kykenevä vierasjoukkue Koovee. Pelin ratkaisu muodostuukin siitä, kumpi onnistuu omassa jutussaan paremmin. Joka tapauksessa on selvää, että Urheilutalolla nähdään sunnuntaina erityisen jännittävä ja tiukka ottelu, jossa mittaillaan jo asetelmia myös runkosarjan keskinäistä loppusijoistusta ajatellen. Tätä ottelua ei kannata missata!
SPV - Koovee su 9.1.2011 klo 18.30 Seinäjoen Urheilutalo