| SPV - G-Koovee 10-3 |
|---|
Helasen mailasta neljä maalia
Seinäjoen Peliveljien ykköskentän Mikko Helasen, Mikko Kohosen ja Janne Hulmin maalivire oli kohdallaan miesten salibandyliigan ottelussa, kun SPV kaatoi kotonaan huonon avauserän jälkeen tamperelaisen G-KooVeen selvin lukemin. Avauserässä tempo ei ollut kova, mutta kotijoukkue teki virheitä G-KooVeen siirtyessä johtoon heti ensimmäisessä vaihdossa.
Toiseen erään SPV:n valmentaja Tommy Koponen tiivisti kahteen kentälliseen ja ote siirtyi kotijoukkueelle. SPV oli vahvempi pallollisessa pelissä ja hallitsi kahta päätöserää selkeästi. Ykköskenttä vastasi kotijoukkueen seitsemästä maalista. Mikko Helanen tykitti neljä maalia ja syötti yhden. Mikko Kohonen teki myös hattutempun tehoin 3+1. Janne Hulmi puolestaan syötti kolme maalia. Helanen iski kotijoukkueen tasoituksen toisen erän alkuun ja tamperelaisten peli sekosi. SPV viimeisteli peräkkäin seitsemän maalia kolmannen erän puoliväliin mennessä. Ilotulitus jatkui vielä kolmannen erän lopussa, kun seinäjokelaiset kaunistelivat voittolukemat viimeisen viiden minuutin aikana iskemällä pallon G-KooVeen verkkoon kolme kertaa puolentoista minuutin sisällä.
SPV:n kakkoskenttä Sami Koski, Henri Myllymäki ja Ville Kuusela paransivat myös otteitaan koko ajan. Koski kirjautti tehot 2+1 ja Myllymäki 1+0. Myös kakkoskentän pakki Miika Malkamäki pelasi yhden kauden parhaimmista peleistään.
- Avauserässä olimme alakynnessä ja oli onni, että emme olleet enempää tappiolla. Lähtökohta peliin oli haastava, sillä osalla oli taukoa puolitoista viikkoa ja osalla kova kuormitus alla opiskelijoiden MM-kisojen pelien myötä. Se näkyi ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä tahti muuttui. Hieno voitto, kiitteli SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen pelaajiaan.
Teksti: Jari Hakala