Juhlaottelu päättyi rökäletappioon – Kiviranta päätti ansiokkaan uransa

SPV – Indians 1-10 (0-5, 1-1, 0-4)

SPV:n juhlavuosi ei saanut arvoistaan päätöstä, kun heikosti esiintynyt kotijoukkue kärsi selkeän 1-10-tappion Indiansille.

SPV tuli otteluun hyvällä peli-ilmeellä, mutta alun taisteluilme katosi Indiansin maalatessa jopa hieman helpohkon oloisesti. Indians pelasi omilla vahvuuksillaan ja oli tänään parempi jokaisella osa-alueella. Virheiden värittämässä ottelussa ei SPV päässyt tuulettamaan kuin kerran, Henri Myllymäen maalatessa toisessa erässä. Loppu olikin Indiansin näytöstä. Loppulukemat 1-10 ovat karut mutta totuudenmukaiset. Selvää syytä loppuvuoden heikoille otteille ei suoraan osattu nimetä mutta jonkilainen hengettömyys joukkueen tekemisestä oli tänäänkin aistittavissa.

Ei tarvi syyttää olosuhteita tai velmennusta, kyllä jos tommosen määrän kaksinkamppailuja häviää niin häviää yleensä myös ottelun. Ei ollu meidän omalla tasolla peli. Jostain nyt kiikastaa ja pitää miettiä sitä. Todennäköisesti kuitenkin kaikki tämä johtuu perusasioista. Kyllä tuolla kentällä pitää juosta ja tehdä töitä. Nyt on ollut kolme peliä ns. pudotuspelijoukkueita vastaan ja ollaan hävitty niistä jokainen, plus Suomen Cupin ottelu. Perustaso ei riitä vaan joka kerta pitää tulla hallille sillä asenteella että antaa kaikkensa, silloin se voi riittää.” -Joni-Arttu Sieppi

Oli mukava pelata Seinäjoella. Tiedettiin että SPV tulee korkealta ja oltiin valmistauduttu siihen. Pystyttiin lukemaan peliä  ja osattiin kääntää niitä tilanteita aika hyvin. Meidän maalivahti Mikolta (Kirvesniemi) myös erittäin hyvä peli.” – Eero Harjula, Indians

Ottelun yhteydessä SPV-legenda Tuukka Kiviranta ilmoitti uran päätöksestään kotiyleisölle. Kiviranta lopetti menestyksekkään salibandyuransa kauteen 2018-2019. Tuutsi edusti Peliveljiä vuodesta 2001 lähtien. Tehopisteitä syntyi 558 ottelussa 287+175=462. Maajoukkueotteluita miehelle kertyi 14 ja niissä syntyi tehot 3+2. Kiviranta saavutti SPV-paidassa kolme Suomen mestaruutta, yhden hopean ja neljä pronssia. Ensimmäisellä mestaruuskaudella Tuutsi voitti pudotuspelien pistepörssin tehoin 17+8=25. 

Oli ajatus vielä palata kentille viime vuoden tapaan joulukuussa, mutta jalka on ollu niin huonossa kunnossa ettei oo enää liigakunnossa. Metrit on juostu loppuun näistä kintuista. Kahden ja puolen vuoden ajan on vaivannut tuollainen nivusvamma, kahden ja puolen sentin reikä jänteessä ja se ei meinaa oikein parantua. Hyvillä mielin lopetan ja katselen pelejä katsomosta.” -Tuukka Kiviranta #84

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.