Kapteeni Kuusela ja maalipörssin kärkinimi Hankkio kahden vuoden jatkosopimukseen

SPV on tehnyt 2+1 vuoden jatkosopimuksen Ville Kuuselan, 34, kanssa. SPV:n kapteenina jo vuosia toiminut Kuusela on edustanut liigaurallaan pelkästään Peliveliryhmää, jossa hän on ehtinyt pelata 397 liigaottelua tehoin 225+157=382. Pudotuspelejä on ehtinyt kertyä 105 tehoin 52+29=81. Sentterin paikalla pelaava Kuusela on SPV:n oma kasvatti ja häneltä löytyy palkintokaapista kolme SM-kultaa, 1 hopea ja 3 pronssia. Kuusela on kertaalleen juhlinut myös opiskeiljoiden MM-kultaa ja hän on esiintynyt kertaalleen myös maajoukkueessa.

85

SPV teki hiljattain 2+1 vuoden sopimuksen myös hyökkääjä Jari Hankkion kanssa. Hankkio oli erityisesti syyskaudella yksi salibandyliigan puhutuimmista pelaajista. Vuodenvaihteen tienoille osuneen lievän loukkaantumisen jäljiltä Hankkio on nyt äitynyt taas oivaan vireeseen ja voitti myös tämän kauden maalipörssin salibandyliigassa. Hankkio pelaa nyt urallaan vasta toista kertaa ehjästi salibandyliigan pudotuspelejä.

26

SPV aloittaa tulevana keskiviikkona välieräsarjan TPS:aa vastaan ja samalla se tarkoittaa sitä, että 2010 -luvulla se on nähty kahta poikkeusta lukuunottamatta aina liigan mitalipeleissä.

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.