Lauantaina koiralauman kaatoon

SalBa – SPV

SPV:n liigataival jatkuu lauantaina vierasottelulla SalBaa vastaan. Peliveljet voitti viime kauden kohtaamisista molemmat selvänumeroisesti 11-2 ja 1-6. Rauman kauppaoppilaitos ei ole kuitenkaan helpoin paikka pelata, sillä raumalainen kotiyleisö pitää varmuudella tunnelmaa katossa.

Koiralauman kokoonpanossa on tapahtunut pieniä muutoksia. Raumalaislähtöinen Janne Hyvönen palasi EräViikingeistä SalBan riveihin ja kuuluukin heittämällä joukkueen parhaimmistoon. Uusia kasvoja ovat Peliveljistä tuttu Erik Härkönen sekä Juho Miilunpalo ja Saku Lahtinen. Edelliskauden menetyksenä voidaan pitää Miikka Sokkaa, joka siirtyi täksi kaudeksi Sveitsiin. Petri Seppisen valmentama ryhmä sijoittui viime kaudella 12:nneksi. SalBa kohtasi kauden avauksessa vieraskentällä OLS:n. Raumalaiset hakivat ottelusta pisteet maalein 3-7.

SPV lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Peliveljillä on takanaan kaksi ottelua, joista kasassa on nyt 3 pistettä. Kirvelevä jatkoaikatappio Nokialta varmasti motivoi punapaitoja lauantain peliin. Joukkueen puolustuspelaamisessa on vielä parantamisen varaa mutta tiistaina nähtiin jälleen sitkeä ja taistelutahtoinen Peliveli. Kauden edetessä tämä periksiantamattomuus saattaa nousta ratkaisevaan roolin.

Ottelu käynnistyy Rauman kauppiksella lauantaina 23.9. klo 17:00

Pääkalloennakko: Rauman SalBa

oi9a6689

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.