SEURAAVA PELI:
Lopputulos: 7 - 12

Maailmanmestari Eero Kosonen Seinäjoelle

 

Hiljattain maailman parhaaksi salibandymaalivahdiksi nimetty Eero Kosonen siirtyy Ruotsin Växjö Vipersista Seinäjoen Peliveljiin 1+1 vuoden sopimuksella. Kosonen on ollut viime vuodet Suomen maajoukkueen ykköstorjuja ja on myös lajin hallitseva maailmanestari. Ruotsalainen Innebandymagazinet valitsi maaliskuussa Kososen toista kertaa peräkkäin maailman parhaaksi maalivahdiksi. Kosonen on pelannut viimeiset kolme kautta Ruotsin Superliigassa. Sitä ennen hän on edustanut Suomen Salibandyliigassa NST:tä ja Happeeta. Kososella on yksi Suomen mestaruus Happeen kanssa vuodelta 2014. Ruotsissa hän ylsi Växjön kanssa toissa keväänä finaaliin, mutta taipui siellä lopulta hopealle.

Siirron myötä SPV:n maalivahtiosasto vahvistuu edelleen, sillä aiemmin seura julkisti sopimuksen Divarin parhaimmistoon kuuluvan Rasmus Hasun kanssa. Hasu siirtyi Peliveljiin naapuriseura Nurmon Jymystä. Pitkään SPV:ssä torjunut Julius Kivimäki puolestaan siirtyy Jymyn riveihin.

eero-kosonen

Linkkejä Eero Kososesta kertoviin artikkeleihin:

Pääkallo: Maailman paras maalivahti jättää Växjö Vipersin (4.4.2018)

Pääkallo: Video: Veera Kauppi maailman paras – Classic-puolustaja arvostettiin miesten listan kakkossijalle (19.3.2018) (Eero Kosonen ylsi parhaana maalivahtina listan neljänneksi)

Pääkallo: Suomen maajoukkuevahdille kunnianosoitus – Eero Kososesta vuoden maalivahti Ruotsissa (20.4.2017)

Innebandymagazinet: Årets målvakt: Eero Kosonen (20.4.2017)

Salibandy.fi: Maailmanmestarivahti Eero Kosonen torjui Växjön ensi kertaa loppuotteluun (13.4.2017)

Pääkallo: Eero Kosonen vakuutti urheilutoimittajat – valittiin vuoden 2015 parhaaksi lajissaan (13.1.2016)

Pääkallo: Pääkalloparlamentti: Eero Kosonen oli viime vuoden paras salibandypelaaja (14.1.2015)

Wikipedia: Eero Kosonen

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.com
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten Salibandyliigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.