Panoksena Suomen Cupin finaalipaikka
10.1.2024
Yksi kauden tavoitteista on enää kahden voiton päässä ja yllä olevan kuvan kaltaisiin tunnelmiin pyritään pääsemään tulevana viikonloppuna. Suomen Cupin Final Four -tapahtuma pelataan viikon päätteeksi Lahdessa ja kaksi voittoa ottava joukkue vie mukaansa kultapokaalin. Pystiä tavoittelevat SPV:n lisäksi TPS, Nokian KrP ja Happee.
Matkalla tähän pisteeseen SPV on kaatanut LASBin 10-2, OLS:in 4-11, sekä divarin Limingan Niittomiehet 4-6. SPV on historiassaan voittanut Suomen Cupin kahdesti. Ensimmäinen voitto on vuodelta 2011, kun silloin divarissa pelannut Ilves kaatui finaalissa maalein 7-1. Seuraavaa kertaa saatiin odotella 10 vuotta, kunnes keväällä 2021 finaalipaikka saavutettiin uudestaan ja kultaa juhlittiin Nokian KrP:n kustannuksella 5-6-voiton jälkeen. Vuotta myöhemmin pelattiin taas finaalissa Classicia vastaan, mutta silloin huuhdottiin vain hopeaa kirpaisevan jatkoaikatappion myötä. Viime kaudella matka katkesi jo ensimmäisellä kierroksella Nokian KrP:tä vastaan.
Kolmatta Cup-voittoa aletaan jahtaamaan perjantaina, kun ohjelmassa on välierä. Vastassa on TPS, joka on edennyt neljän parhaan joukkoon kolmella suvereenilla voitolla FBC Turusta 16-2, 2. divarin Soittorasiasta 0-15 sekä Nurmon Jymystä 1-8. TPS on pelannut useamman kerran välierässä, mutta finaaliin se ei ole vielä koskaan yltänyt. SPV:n tapaan myös TPS:n Cup-taival pysähtyi viime kaudella ensimmäiseen otteluun, kun LASB haki Kupittaalta jatkoaikavoiton.
Liigan puolella joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, ja molemmat ovat päättyneet punaisten voittoon. Tällä kerralla ei pelata liigapisteistä, vaan ainoastaan finaalipaikasta. Hävinneen joukkueen turnaus päättyy ja voittaja pelaa lauantaina kannusta. Myöhäisillan ottelu alkaa perjantaina 12.1. klo 21.00 ja sitä voi jännittää YLE Areenan kautta sekä tietysti paikan päällä Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa.
Kolme edellistä keskinäistä kohtaamista:
4.11.2023 TPS – SPV 3 – 8
16.9.2023 SPV – TPS 8 – 5
28.1.2023 TPS – SPV 5 – 6
Kolme edellistä TPS:n ottelua:
3.1.2024 FBC Turku – TPS 6 – 9
19.12.2023 TPS – Nokian KrP 5 – 2
16.12.2023 TPS – Oilers 3 – 6