Peliveljille tärkeä kotivoitto TPS:sta

Salibandyliiga jatkui Seinäjoen Peliveljien osalta sunnuntai-iltana, kun joukkue sai kotiottelussa vastaansa Turun Palloseuran. Vahvassa vireessä ollut TPS joutui hyvän avauserän jälkeen taipumaan otteitaan läpi mittelön parantaneelle SPV:lle.

Mustapaitainen vierasjoukkue oli koko ensimmäisen erän niskan päällä. Punanutuillakin oli muutama hyvä maalintekopaikka, mutta todellista vaaraa Pyry Luukkosen maalille ei ensimmäisellä kolmanneksella syntynyt. TPS sen sijaan onnistui maalaamaan kahdesti – erän alussa ja erän lopussa. Ensimmäistä kertaa verkkoa pölläytti Joonas Koskinen, ja erätaukolukemat 2–0 laukoi turkulaisten päivän paras pelaaja Lauri Stenfors.

TPS sai mahtavan mahdollisuuden kasvattaa johtoaan toisen erän alussa Mikko Kohosen otettua rangaistuksen mailan nostamisesta. Peliveljien alivoima toimi kuitenkin loistavasti, ja tuntui, että koko joukkue sai tästä aimo energiabuustin. Pian rangaistuksen päättymisen jälkeen kippari Ville Kuusela huudatti kotiyleisöä kaventamalla pelin tutulta tontilta, parhaalta vetosektorilta, 1–2:een.

Kuuselan osuman jälkeen Luukkosen maalilla oli jatkuvasti ruuhkaa. Se tuotti siinä määrin hankaluuksia, että kaukaa lähtenyt puolustaja Arttu Kukon laukaus löysi tiensä verkon perukoille Tuukka Kivirannan hyvän maskipelaamisen ansiosta. SPV:n pallonhallintajaksoa edesauttoi Hautamäen mailaanlyömisrangaistus ajassa 29:43. Ylivoima ei kuitenkaan vielä tuonut tulosta. Kotijoukkue siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon, kun Sami Kosken veto painui Pyry Luukkosen selän taakse  ajassa 34:12. Minuutti myöhemmin Henri Myllymäki laukoi pallon Mustosen syötöstä millintarkasti takakulmaan. Erän loppupuolella Hautamäki toi TPS:n jälleen maalin päähän, mutta Hankkion osuman turvin erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 5–3-johtolukemissa. 

SPV tuli kolmanteen erään päättäväisesti. Punapaidat jatkoivat maalikarkeloita heti erän alkuun kun Mikko Kohosen kahden osuman välissä ehti kulua pelikellosta 7 sekuntia. TPS ei saanut kolmannessa erässä kunnon kiriä aikaan vaikka Kinnusen ylivoimamaali herättikin Turkulaiset taistelemaan sarjapisteistä. Pelin loppu aaltoili päästä päähän. Tepsin rohkea hyökkääminen avasikin kotijoukkueelle paljon vastaiskupaikkoja. Sami Koski, Mikko Kohonen ja Henri Myllymäki osuivat kertaalleen. Vieraiden Lauri Stenfors ja Sami Saarinen viimeistelivät vierasjoukkueelle ja näin ollen loppulukemiksi kirjattiin 10-6. 

”Ensimmäisessä erässä olimme huonoja. Peli passivoitui ja TPS:lla oli paikkoja tehdä enemmänkin kuin kaksi maalia. Toiseen erään tehtiin radikaalejakin muutoksia ja ainoastaan yksi viisikko jatkoi peliä samoilla miehillä. Tätä kautta haluttiin enemmän pallollista kontrollia. Muutos kannatti ja heti ensimmäisestä vaihdosta pystyttiin pelaamaan enemmän sitä peliä mitä on toivottukkin. Sami Kosken siirtyminen ykköskenttään oli toimiva ratkaisu ja tästä kertoo ketjun tekemät kuusi maalia.” -T. Koponen

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.