SPV haastaa Falunin Champions Cupin välierässä

Peliveljet kohtaavat tänään mestarisuosikki Falunin Champions Cupin välierässä. SPV eteni välierään kaatamalla kotiyleisön edessä Sveitsin mestari Wilerin. Falun lunasti Ruotsin mestarina itselleen suoran välieräpaikan. 

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran vuoden 2013 Champions Cupissa Tampereella. Finaaliottelu päättyi Falunin 7–5-voittoon. Joukkueen tähtipelaajia ovat muun muassa maailman parhaimmistoon kuuluvat Alexander Galante Carlström sekä Rasmus Enström. Edellä mainittujen lisäksi joukkueen riveissä pelaa useita Ruotsin maajoukkuepelaajia. Haastetta illan ottelussa piisaa. 

SPV lähtee otteluun selvänä altavastaajana. Valmentaja Koponen lähtee kuitenkin odottavalla mielellä illan otteluun: ”Kaikki odottaa että Falun pyyhkii meillä lattiaa. On selvää että he lähtevät otteluun ennakkosuosikkina. Tämä on meille upea tilaisuus pelata kotiyleisön edessä maailman parhaita vastaan. Tulemme pelaamaan yhtenäisen ja fyysisen matsin. Haluamme näyttää että olemme hyvässä kunnossa ja Seinäjoki Areenassa SPV on parhaimmillaan.”

Lauantai-illan huippumatsi käynnistyy Seinäjoki Areenassa kello 18:30. Toinen finaalipaikka ratkotaan sitä ennen Classicin ja Tsekkiläisen Chadovin välillä kello 15:30.

img_2681

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.