SPV haki kotiedun Vantaalta

EräViikingit – SPV 4-9 (2-3, 0-2, 2-4) Otteluvoitot 1-2

SPV kävi ryöstämässä Vantaalta kotiedun itselleen tiistai-iltana. EräViikingit kaatui kolmannessa puolivälierässä maalein 4-9. SPV siirtyi ottelusarjassa 1–2-johtoon.

Selvänumeroisesta voitosta huolimatta Vantaalla nähtiin jälleen tasainen pudotuspelikamppailu. Molemmilla joukkueilla oli omat hyvät vaiheensa ottelussa mutta SPV onnistui hyödyntämään omansa tehokkaammin. SPV meni toisessa erässä jo kolmen maalin johtoon mutta EräViikingit nousi kolmannen erän alussa nopeasti yhden maalin takaa-ajoasemaan. Hattutempun iskenyt Sieppi tyrehdytti kuitenkin kotijoukkueen kirin viedessään SPV:n jälleen kahden maalin johtoon, kun peliä oli jäljellä enää alle kolme minuuttia. Loppulukemia kaunisteltiin vielä tyhjään maaliin ja voitto kirjattiin Peliveljille tuloksella 4-9. SPV:n kannattajia oli saapunut tiistai-iltana hieno määrä Vantaan Energia Areenalle. ”SPV”-huudot kaikuivat ja loivat kotipelin tuntua vieraskentällä.

SPV:n tehokkaimpia olivat tänään Sieppi (3+0) ja Koski (1+2). Ottelun parhaana palkittu Rasmus Hasu torjui SPV:n maalilla tänään 35 kertaa. Huikean pelin kruunasi syöttöpiste Hakalan 4–9-osumaan. Aapo Lokasaari iski ottelussa uransa ensimmäisen playoff-maalin. (Avausmaali kirjattiin virheellisesti maalin tarjoilleen Hakalan nimiin.)

Sarja jatkuu perjantaina Seinäjoella. Neljäs puolivälierä alkaa Seinäjoen Urheilutalolla kello 18:30. Kuudetta kenttäpelaajaa odotetaan jälleen katsomoon, tervetuloa!

Ottelutilastot

 

 

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.