SPV jäi tylysti nollille Classicin vieraana

Classic – SPV 5-0 (0-0. 3-0. 2-0)

Classic oli tyly isäntä sunnuntai-illan liigaottelussa, kun SPV taipui Tampereella maalein 5-0.

Ottelun maaliton avauserä oli tarkkaa peliä molemmilta joukkueilta. SPV sai hyviä pallollisia vaiheita erän aikana mutta maalipaikat olivat alusta asti vähissä. Toisessa erässä Classic rankoi armottomasti SPV:n nukahduksista ja viimeiseen erään jäi kolme maalia kirittävää. Kotijoukkueen pallonhallinta oli kuitenkin selkeää eikä vaarallisille maalipaikoille päästy ylivoimaa lukuunottamatta. Ottelun lopputuloksesta huolimatta pelistä löytyi myös hyvää. Alivoimapeli toimi moitteettomasti ja Rasmus Hasu pelasi loistavan ottelun SPV:n maalinsuulla. Janne Autio haastoi vastustajansa rohkeasti läpi ottelun ja esiintyi muutenkin edukseen sentterin paikalla. Onnistunut alivoima kertoo osittain myös puolustuspelin parantumisesta muutaman kuukauden takaiseen verrattuna.

Ensimmäinen erä oli sellaista mitä osittain haluttiin. Toisesta erästä eteenpäin ei ollut tarpeeksi uskallusta pelata. Peli alkoi karkailla sovitusta ja ei oltu tarpeeksi tiiviinä. Ylivoimalla ja pienillä muutoksilla saatiin kolmannessa erässä hieman peliä käännettyä mutta tulos ei valehtele. Saatiin se mitä ansaittiin.” – Harri Karjala

Tuplaviikonlopun saldoksi jäi kaksi pistettä ja SPV jatkaa sarjataulukon sijalla 6. Runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua. Ensiviikolla käydään runkosarjan lopullisen sijoituksen kannalta merkittävä kamppailu, kun SPV kohtaa seitsemäntenä olevan TPS:n Turussa.

Ottelutilastot

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.