SPV kuittasi ensimmäisen kierroksen tappion Kooveelle

SPV maksoi kalavelat Kooveelle

Sunnuntain tuiki tärkeä kamppailu Tampereen Kooveeta vastaan alkoi lupaavasti, kun Mikko Kohonen, pelinumeroaan kunnioittaen, ajassa 00:17, vei kotijoukkueen Janne Hulmin syötöstä johtoon. Ensimmäinen erä oli vieraiden lievää hallintaa, mistä kertoo Kooveen 28 laukausta SPV:n viittätoista vastaan. Avausmaalin jälkeistä osumaa saatiin kuitenkin odottaa aina erän viimeisille minuuteille saakka, jolloin ensin Kara Tilhe toi mustapaidat tasoihin, ja puolisen minuuttia ennen välisummeria vei Veli-Matti Luukko pukukoppimaalillaan joukkueensa johtoon.

Toisessa erässä molemmat joukkueet tekivät yhden maalin. Marko Lahtinen Kooveelle ja Sami Koski SPV:lle. Tämä tarkoitti sitä, että ottelun ratkaisu laskettiin totaalisesti viimeisen erän tapahtumien varaan.

Peliveljet kyykki kolmannen erän alussa Ville Kuuselan taktisesta rikkeestä, vastahyökkäyksen estäneestä mailaanlyömisestä, nasahtaneen kaksiminuuttisen, eikä Koovee onnistunut lähtemään karkuteille. Ottelun 49. minuutti oli totaalisesti kotijoukkueen, kun SPV teki kuuteentoista sekuntiin kaksi kihausta. Ensin Mikko Kohonen toi pelin tasoihin harvinaislaatuisesti Sami Kosken syötöstä, jonka jälkeen Miika Malkamäki teki kauden kolmannen häkkinsä, pakkipari Jyrki Holopaisen tarjotessa passin. SPV sai mahdollisuuden kasvattaa johtoa ylivoimalla, mutta tällä kertaa joukkue turvautui pallon pitämiseen ja maltilliseen paikkojen hakemiseen. Punanutut pelasivat ällistyttävän varmaa puolustuspeliä, eikä Kooveeta auttanut edes aikalisä, saati kuudes kenttäpelaaja. Riskin teko ei tällä kertaa auttanut, vaan Pekka Nieminen sai katsella vaihtopenkiltä, kun Mikko Kohonen viimeisteli hattutempun tyhjään maaliin.

– Olimme parempia sekä pallottomassa, että pallollisessa pelissä. Ottelu ratkesi lujaan asenteeseen, kertoi päävalmentaja Tommy Koponen

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.