SPV matkustaa Nokian vieraaksi Tampereelle

Peliveljet matkustaa tiistaina Tamperelle Nokian KrP:n vieraaksi. Ottelu on kotijoukkueen ensimmäinen tälle kaudelle ja Raholan kotiyleisö hoitaa oletettavasti kuudennen kenttäpelaajan roolia. 

Nokia oli viime kaudella Peliveljille vaikea vastus. Kahdesta kohtaamisesta Peliveljet onnistui voittamaan toisen niukasti jatkoajalla lukemin 6–5. Syyskierroksen ottelu Tampereella päättyi Nokian 10–5-voittoon. Näätäpaidat sijoittuivat runkosarjassa sijalle 7. Matka tyssäsi kuitenkin puolivälieriin EräViikinkien voittaessa ottelusarjan 4-1. Joukkueen kokoonpanossa on tapahtunut viime kauden jälkeen pieniä muutoksia, joista merkittävimpänä Kalle Keskitalon siirtyminen Sveitsiin. Päävalmentaja Heikki Luukkonen siirtyi Oilersiin ja M-Teamia valmentanut Jarmo Härmä otti paikan Nokialaisten peräsimessä. Nokian ykkösaseena voidaan pitää maalitykki Henri Johanssonia. Johansson voitti Salibandyliigan maali- sekä pistepörssin tehoin 52+21. 

SPV otti sunnuntaina tärkeän voiton avausottelusta Kooveeta vastaan. Joukkueen pelaamisesta löytyi kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa. Erityisesti erikoistilannepelaaminen ontui sunnuntaina ja tähän varmasti toivotaan muutosta jo tiistain ottelussa. 

Ottelu alkaa Raholan liikuntakeskuksella tiistaina 19.9. klo 18:30. 

Pääkalloennakko: Nokian KrP

oi9a0171

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.