Viikonloppuna vastassa sarjanousija ja Suomen mestari

Seinäjoen Peliveljillä on jäljellä neljä ottelua ennen lähestyvää joululomaa. Näistä otteluista kaksi tahkotaan tulevana viikonloppuna, kun Peliveljet matkustaa lauantaina Vantaalle ja heti sunnuntaina pelataan kotihallissa Seinäjoella. Lauantain vieraspelireissu suuntautuu Tikkurilaan, jossa SPV kohtaa sarjanousija Tiikerit. Tiikereiden tilille on kertynyt kaksi voittoa ja kuusi pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon sijalle 11. Joukkue on ajoittain onnistunut haastamaan playoff-joukkueita mutta kärsinyt myös suurinumeroisia tappioita kärkiporukoille. Huomioitavana suorituksena voidaan pitää jatkoaikavoittoa Oilersista. Joukkueen parhaita pistemiehiä ovat olleet ykköskentän hyökkäyskolmikko Joakim Lund, Yannick Lindroos ja Toni Rintala. SPV ja Tiikerit kohtasivat harjoituspelikaudella syyskuussa, jolloin SPV oli parempi maalein 7-5.

Yksi kauden odotetuimmista kotiotteluista pelataan sunnuntaina, kun hallitseva Suomen mestari Classic saapuu Seinäjoen Urheilutalolle. Tamperelaisryhmä on ollut vuodesta toiseen ylivoimaisen hyvä, eikä tämä kausi ole ollut poikkeus. Classic on pelannut 11 ottelua voittaen niistä jokaisen varsinaisella peliajalla. Classicin tämän kauden tehokkaimpia ovat olleet maajoukkuemiehet Sami Johansson (33+10), Ville Lastikka (24+12) ja Eemeli Salin (17+16). SPV ja Classic kohtasivat edellisen kerran helmikuussa, jolloin SPV katkaisi 8–9-vierasvoitolla Classicin kahden vuoden pisteputken Salibandyliigassa. Edellisen kerran Classic oli jäänyt pisteittä runkosarjaottelussa helmikuussa 2017, jolloin SPV kaatoi Classicin Seinäjoella. SPV on aiempina vuosina onnistunut yllättämään Classicin ja samaa temppua lähdetään tekemään myös tulevana sunnuntaina.

Molempien otteluiden livelähetyksestä vastaa Ruutu+. Launtain ottelu Tiikerit-SPV alkaa Tikkurilan urheilutalolla kello 18. SPV ja Classic kohtaavat 1.12. Seinäjoen Urheilutalolla poikkeuksellisesti kello 18:30 alkaen.

img_3928

Pääyhteistyökumppanit

Katso kaikki kumppanit

SPV Salibandy Oy

etunimi.sukunimipeliveljet.fi
0500 548646
Suntionpolku 2, 60200 Seinäjoki
2626222-8

SPV Salibandy Oy on miesten F-liigan kolminkertaisen Suomen mestarijoukkueen, Seinäjoen Peliveljien (SPV), myynti-, markkinointi- ja hallinnointiyhtiö. Urheiluyhtiö, joka haluaa olla kehityksen kärjessä ja tiennäyttäjänä tässä yhdessä Suomen harrastetuimmista ja nopeimmin kasvavista lajeista.