Ilkka: Kotipeleistä kaksi pistettä

SPV – O2-JYVÄSKYLÄ 3-5 (1-2, 0-0, 2-3)

Seinäjoen Peliveljien naisjoukkue tarjosi kovan vastuksen salibandyn 1-divisioonassa kakkosena olevalle O2-Jyväskylälle, sillä vieraat joutuivat tekemään täyden päivätyön voittonsa eteen. Kovin kaukana ei ollut myöskään se tilanne, että SPV olisi voittanut ottelun. Kumpikin joukkue loi nimittäin lähes yhtä paljon hyviä maalipaikkoja, mutta se ratkaiseva ero oli siinä, että O2-Jyväskylä käytti tehokkaammin saamansa paikat hyödyksi ja ansaitsi siten voittonsa.
– Vastustaja oli tuon verran parempi tekemällä tarvittavat maalit. Tappio oli harmittava, koska tämä peli oli täysin voitettavissa, mutta emme saaneet luomistamme lukuisista paikoista palloa sisään. Joukkueena emme pystyneet esittämään parastamme, mutta yksilöissä löytyi ilahduttavia valopilkkuja ja se lupaa toivottavasti hyvää sunnuntain Hatsina –otteluun sekä jatkoon muutenkin, SPV:n päävalmentaja Kim Takala mietti.
SPV osoitti joukkueena henkistä vahvuutta nousemalla kolme kertaa tappioasemasta tasoihin.  Jyväskyläläisten tutkapari Silja Santaniemi (3+0) ja Pinja Juvonen (0+2) oli kuitenkin lopulta liikaa hyvin taistelleelle ja uhrautuvasti puolustaneelle seinäjokelaisryhmälle värkkäämällä ratkaisevan 3-4 osuman npeasti emäntien tasoituksen jälkeen.  SPV:n parhaana palkittiin hienon pelin pelannut ja paljon töitä tehnyt Susanna Kuusisto. Hänen ohellaan kannattaa nostaa esiin punapaitaan jälleen palannut Tiia Nikkola, joka syksyn poissaolosta huolimatta oli oivalla pelipäällä ja teki kotijoukkueen avausosuman. SPV:n kahdesta muusta maalista vastasivat Taru Martikainen ja Heta Pollarinen. -pe.

SPV-HATSINA 6-4 (0-2, 3-1, 3-1)

Seinäjoen Peliveljien naisjoukkueen esitys salibandyn 1-divisioonan ottelussa Hatsinaa vastaan oli perin kaksijakoinen. Ensimmäisessä erässä seinäjokelaiset pelasivat nimittäin huolimattomasti ja joukkueen syöttöpeli oli suorastaan luokatonta. Erätauolla valmennusjohto sai valmennuksellista apua ja samalla tulivat punapaitojen rivit kuntoon. Niinpä kahdessa viimeisessä erässä SPV esitti ehkä kauden parasta peliään ja nousi kahden maalin tappioasemasta ansaittuun kotivoittoon.
– Tauolla painotettiin pallollista pelaamista ja ennen kaikkea rohkeutta siinä, SPV:n päävalmentaja Kim Takala kertoi.
Suurin muutos SPV:n pelissä tapahtuikin siis pallollisessa pelaamisessa, kun toisessa ja kolmannessa erässä syötöt alkoivat napsahdella kohdilleen ja tulosta tuli. Varsinkin Tiia Nikkolan (2+1) ja Susanna Kuusiston (1+2) yhteistyö oli hienoa katseltavaa. Paras esimerkki parivaljakon työskentelystä nähtiin kolmannen erän alussa, kun Kuusisto toi pallon väkisin laitaa pitkin ylös ja syötti maalin takakulmalla olleelle Nikkolalle, joka ohjasi pallon varmasti verkon perille. Tuolla maalilla SPV siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon (4-3) ja piti sen loppuun saakka, kun ennen vieraiden viimeistä kavennusmaalia Janika Ollikkala ja Nikkola toistamiseen olivat onnistuneet maalinteossa.
– Joukkue toteutti kurinalaisesti annettuja ohjeita ja jokaisella pelaajalla työmoraali oli kohdallaan. Hienoa oli nähdä myös se, että jokainen pelaaja pystyi nostamaan tasoaan lauantain ottelusta, päävalmentaja Takala kehui.
Seinäjokelaisten voiton kannalta ratkaisevin pelaaja kaukalossa oli kuitenkin muutaman huikean torjunnan maalin suulla esittänyt Hanna Pekkarinen. Vielä punapaidoista kannattaa nostaa esiin puolustuksessa vakuuttavasti esiintyneet Anna Kulmala sekä Rose-Marie Sandin, joka antoi loistavan pitkän syötön Jessica Storskrubbin tekemään tärkeään tasoitusmaaliin (2-2). -pe.

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.