Ilkka: Naisten Itä-Suomen kiertueelta 2 pistettä

Ilkka-lehti 30.11. ja 1.12.2014

SPV ajautui puolustustaisteluun
JoKa– SPV 5-1 (1-1, 3-0, 1-0)
Seinäjoen Peliveljien naiset joutuivat käymään kovan puolustustaistelun salibandyn 1-divisioonassa, sillä kotijoukkue Joutsenon Kataja vyörytti hyökkäyksiään läpi ottelun kohti seinäjokelaismaalia. SPV:n tuki ja turva oli maalivahti Hanna Pekkarinen, joka venyi pallon eteen 34 kertaa ja piti joukkuettaan pystyssä.
Ensimmäisessä erässä SPV oli ottelussa vielä hyvin mukana, vaikka maalivahtien torjunnat olivat 1-9. Pohjalaiset nimittäin rakensivat muutaman hyvän maalipaikan, mutta onnistumisia niistä ei saatu aikaan yhtä enempää. SPV:n ainokaisen laukoi reilun 11 minuutin pelin jälkeen Janika Ollikkala ja tuolla osumalla peli tasoittui 1-1 lukemiin. Jatkossa JoKa meni menojaan puhtaan hattutempun lopussa tehneen Liisa Laapion johdolla.
–Kaksinkamppailuissa olimme tänään tosi heikkoja ja hävisimme ottelun yksilötasolla. Vastustaja oli hyvä ja tiedossa oli jo etukäteen, että tästä tulee vaikea ottelu. Sunnuntaina Kouvolassa on oltava huolellisempia pallollisessa pelaamisessa, jotta tulosta tulisi, SPV:n valmentaja Kim Takala suunnitteli. -pe

SPV piti Sudet aisoissa
SUDET– SPV 2-4 (0-1, 1-2, 1-1)

Seinäjoen Peliveljien naisjoukkueen vierasottelujen viikonloppu sai mukavan päätöksen, kun seinäjokelaiset kaatoivat Mansikka-Ahon liikuntahallissa pelatussa salibandyn 1-divisioonan ottelussa Sudet tiukan taistelun jälkeen. Voitto oli erityisen tärkeä SPV:lle, sillä molemmat joukkueet ovat jumittuneet sarjan häntäpäähän.
–Voitosta huolimatta tämä oli vaikea peli, sillä kamppailu käytiin parkettialustalla. Siinä pallollinen pelaaminen on todella hankalaa ja pelaajille tulee helposti virheitä. Täysi päivätyö tyttöjen täytyi tehdä pisteiden eteen. Onneksi meillä maalivahtipeli (Hanna Pekkarinen) on sellaisessa mallissa, että se antaa jokaisessa ottelussa mahdollisuuden voittoon, valmentaja Kim Takala kehui.
SPV:n parhaat hetket olivat ensimmäisessä erässä, missä vierailla oli monta hyvää maalipaikkaa. Jatkossa kotijoukkue pääsi vähitellen paremmin peliin mukaan ja kolmannessa erässä seinäjokelaiset olivat jo aikamoisessa helteessä. Maalivahti Hanna Pekkarisen ohella voiton takuupelaajiin SPV:stä kuului kapteeni Anna Kulmala, joka oli puolustuksen koossa pitävä voima. Parhaat tehot löytyivät kakkoskentästä, missä hienon pelin pelannut Lotta Rolander merkkautti tililleen kaksi osumaa ja Jessica Storskrubb yhden sekä Emelie Penttinen kaksi syöttöä. -pe

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.fi
050 432 2508 (ma-pe klo 11-13)
Seuralantie 9 (TB-rakennus, Piiri), 60220 SJK



Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.

SPV:n miesten F-liigajoukkueen toiminnasta vastaa SPV Salibandy Oy, jolla on oma hallinto ja talous.