SEURAAVA PELI:
Aikaa jäljellä

Naiset hirvimettällä

Happee – SPV 4-2 (2-1, 0-0, 2-1)

Lauantaina käynnistyi spedettärien odotettu harjoituspelikausi. Joukkue matkasi Jyväskylään kohtaamaan Monnarilla leireillyttä Happeeta. Harjoituspeli oli molemmille joukkueille syksyn ensimmäinen, ja se olikin nähtävissä ottelutapahtumissa. Iloisesti paineltiin päästä päähän ja siinä välissä tehtiin muutama maali. Tällä kertaa hirvipaidat saivat nostaa kädet kattoon ottelun päätyttyä, mutta tappiosta huolimatta spedettärien pelistä löytyi paljon hyvääkin.

SPV:n tavoitteena oli lähteä harjoittelemaan paineen purkamista, missä osittain onnistuttiinkin. Kahdesta epäonnistuneesta paineenpurkutilanteesta vastustaja tosin pääsi rokottamaan pallon verkkoon ensimmäisen erän aikana, mutta erityisesti kolmannessa erässä alkoi puolustajien pallollisessa pelissä näkyä päällikön otteita. Positiivista spedettärien pelissä oli puolustuspelaaminen, parannettavaa jäi muun muassa maalinteossa. Lauantaina siinä puuhassa onnistui vain yksi kentällinen, tehoilijoina toimivat Milja Kiviharju 1+1, Piia Niemi 1+0 ja Heta Hietikko 0+1.

– Puolustuspelaaminen ja kaksinkamppailut omassa päässä menivät mainiosti. Teemana oli tilannepaineessa pallon kanssa onnistuminen ja tässä mentiin pelin aikana hyvään suuntaan. Maalisarake jäi kieltämättä aika pieneksi. Molemmat joukkueet panttasivat vielä todella paljon laukauksia ja keskittyivät selvästi maalintekoa enemmän omiin teemoihinsa. Kokonaisuudessaan kohtalaisen hyvä peli, mistä varmasti suurimpana jäi käteen kaikille uusille pelaajille tieto siitä, että samaa puuroa ne syövät muuallakin, valmentaja Anssi Pietilä linjaa.

Spedettäret saivat Jyväskylään liikenteeseen kolmen kentällisen verran pelaajia. Monelle uudelle spedettärelle ottelu oli ensimmäinen laatuaan liigajoukkuetta vastaan. Jos ottelutapahtumia lähestyy tästä näkökulmasta, voidaan olla erittäin tyytyväisiä lauantain koitokseen. Uusista tulokkaista erityisesti puolustajat Anna Kulmala ja Leena Lepikonmäki esittivät hyviä otteita. Hyökkäysosastolta Tiia Nikkolan ja Tanja Rintamäenpään vikkelät liikkeet kentällä puolestaan antavat luvan odottaa paljon tulevalta kaudelta.

Treenit jatkuvat, ja spedettäret porskuttavat hyvällä fiiliksellä kohti tulevia koitoksia!

SPV:n kokoonpano kentittäin:

1. Aino Lepikonmäki – Alexandra Almén – Janika Ollikkala – Reetta Korkki – Emma Rasivirta
2. Milja Kiviharju – Hanna Vallo – Piia Niemi – Leena Lepikonmäki – Heta Hietikko
3. Iida Pajukoski – Tanja Rintamäenpää – Tiia Nikkola – Reetta Korkki/Leena Lepikonmäki – Anna Kulmala

Maalissa: Aliina Hannu/Erika Manninen

Reetta Korkki

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

toimistopeliveljet.com
050 432 2508
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.