|
22.10.07 Edustuksen keltanokkien runoilua
Perinteisesti edustusjoukkueen keltanokat ovat ensimmäisen tai ensimmäisten kotipelien koittaessa joutuneet koville ja eihän heitä ollut nytkään unohdettu. Lauantain peliin valmistuminen tapahtui keltaisiin paitoihin pukeutuneena alkulämmittelystä alkuvihellykseen (lisäksi pelaajaesittelyssä heidän piti tehdä kunniaa vanhoille pelaajille. Keltanokat saivat myös sunnuntaiksi lisätehtävän, heidän piti kirjoittaa runo joukkueen muista pelaajista ja esittää se muulle joukkueelle ennen pelipalaveria.
Hienosti keltanokat selvisivät lauantain tehtävästään ja sunnuntai kruunasi kaiken. He olivat saaneet syntymään kaksin kappalein runoja Speden edustuksesta.
Rookie-boogie
Tahdon joukkoon mukaan, enemmän kuin kukaan.
Haluan olla yksi teistä, pallovarmoista ja kokeneista.
Täydellisen Spedettären reseptiä hain, viimein sen hallilta kokoon sain.
Vähän kun saisin Katjalta koipia, kroppaani Jaanalta lisää voimia.
Hansulta ottaisin kiertovedon, Margelta ryöstäisin asenteen pedon.
Voisin Tupsun tavoin viisaasti toimia, ja Elsalta itselleni maratoonarin voimia.
Jämäkkyys periytyisi Allulta, järkähtämättömyyttä kunpa saisi Sadulta.
Kipalta kopioisin suulautta, Katalta vetoihin tarkuutta.
Hetan tavoin tekisin töitä, Piia jaloilla juoksisin jopa öitä.
Tuuli pitää meidät varusteissa, Marsu paikalla ajoissa ja nesteissä.
Pete meitä kovaäänisesti kannustaa, Sami parhaat puolet esiin rutistaa!!
Hyväksi pelaajaksi voin mä tulla, jos taustajoukot tälläiset on mulla.
Meitä on tässä rookieita viisi, tehtävä ei ole meille iisi.
Tästä lähtis meidän rookie-boogi, teillekin näkemys aivan uusi.
Spederuno by Rookie #7
Kun Wanhat toisilleen toivottaa öitä, teettää runon laadinta Rookielle töitä. Kehu, palvo, täytä pullo soma, älä muuten koske, se on Wanhan oma! Tässä on joukko kokenut ja hyvä, minä vasta Rookie, siis poimi pelijyvä.
Allu se vankeja Vaasassa vahtii, reenitkin olis, ei se hidasta tahtii. Allu se elävä navi on meillä, hommat se hoitaa, eikä eksytä teillä. Satu pallot maalilla koppaa, hyvillä avauksilla sekoittaa vastustajan soppaa. Terselin omistaa ja sillä ajaa, maalissa akrobatisoinnilla ei ole rajaa. Tupsu hyvin vedot pakkina peittää, töissä oppilaille faktoja pöytään heittää. Keskarina Tupsu ajoittain häärii, kehut onnistumisesta mieleen käärii. Jaana omaa maailmanmestaruuden kyllä, reeneis sillä on terassihousut yllä. Olkaa hiljaa, kun ääni ei kestä, käytä järkeä ja kierrot estä! Marge töitä kentällä tekee ja raataa, jos tilanne vaatii, täytyy vastustaja kaataa. Marge tietää pakkina olon salat, yleensä siltä löytyy mustelmaiset jalat. Kata orkesteria pelaajana johtaa, ilot ja surut kapteenina kohtaa. Mamma se kehiin takaisin palas, eipä näytä synnytys näkyvän juoksujalas. Kipalle maalivahdin hommat riitti, mailan osti ja pakinpaikasta kiitti. Kukkaro kotona harvase kerta, taitaa tyttö nenästä kaivaa verta. Hetan kello hukassa lie, onneksi kengät ajallaan maalille vie. Mukana kulkee Hetskulla hani, ainoa joukkueen Fättäri fani. Hansu se vaatii argee nytten tähän, muuten tulee takkiin, jos maaleja on vähän. Tsemppariluonne paras on tässä, hiuskirurgina toimii ja on ihan ässä. Piia jaloilla nopeasti tikkaa, mukana kulkee pari hyvää kikkaa. Piian menoa on turha yrittää sulkee, kentällä mukana vaaleanpunainen Exel kulkee. Katja possuista kohtaloita lataa, varmaa on et kaudella maaleja sataa. Telarin kädet ostaa jos vois, kokemuksen lisäksi se tehoja paljon tois. Elsa se vetää niveliin rakoa, syöttäkää pallo et saa maaleja takoa. Tosissaan mukaan kerrankin lähti, tässä siis yksi Speden kirkas tähti.
Tässä Wanha pieni runo multa, pelaa hyvin et opin sitten sulta!!
|