SPV junioriakatemia ilmottautuminen kaudelle 2017-2018

SEINÄJOEN PELIVELJET

Juniorikatemia
Kausi 2017-2018

SPV:n junioriakatemia 2004-2007 syntyneille tytöille ja pojille.
Akatemia tarjoaa ohjattuja lisäharjoituksia kilpailukaudelle. Tavoitteena on
maksimoida nuoren urheilijan kehitystä.
Ohjaajina toimivat seuran nuorisovalmennuspäällikkö Matti Pollari ja
edustusjoukkueen pelaaja Jyrki Holopainen.

Sisältökuvaus:
– Harjoittelu tapahtuu kahdessa ryhmässä kaksi kertaa viikossa. 2004-2005
syntyneet omassa ryhmässä ja 2006-2007 omassaan.
– Harjoituskerrat muodostuvat alkulämmittely/fysiikkaosuudesta,
lajitaitoharjoittelusta, peliosuudesta, sekä kehonhuolto-osuudesta.
– Fysiikkaosuudet koostuvat liiketaito-, koordinaatio- ja ketteryysharjoittelusta.
Lajiharjoittelussa keskitytään pallonhallintaan, kuljettamiseen, harhauttamiseen,
syöttämiseen ja erinlaisiin laukaisutapoihin.
Peliosuuksissa painopiste on pelitilanneroolien kautta kaksinkamppailuissa, lisäksi
keskitymme vahvasti havainnointii, reagointiin, sekä ennakointiin.
– Akatemia antaa mahdollisuudet kehittyä pelaajana urheilullisempaan ja
monipuolisempaan suuntaan.
– Huom. Tällä kaudella akatemiaan voivat hakea myös maalivahdit.

Hakeminen:
– Haku alkaa perjantaina 11.8.
– Haku päättyy torstaina 17.8.
– Valinnoista ilmoitetaan sähköpostilla lauantaina 19.8.
– Harjoitukset alkavat maanantaina 21.8.
– Hakeminen: lähetä seuraavat tiedot sähköpostilla matti.pollari@gmail.com
1. Hakijan nimi ja syntymäaika (ppkkvvvv)
2. Huoltajan nimi, puh.nro ja sähköposti
3. Pelipaikka: kenttäpelaaja / maalivahti
4. Lyhyt kuvaus pelaajan motivaatiosta kehittyä, sekä tavotteista

Hinta:
– 40€/kk
– Sisaralennus 35€/kk/osallistuja
– Sopimus koskee aina yhtä toimintakautta kerrallaan eli tänä talvena 21.8.2017 –
27.4.2018.

Harjoitukset:
– Harjoituspaikkana toimii Seinäjoen urheilutalo
– Ryhmä 1 (2004-2005 syntyneet)
Tiistai 15.00-16.15 ja Torstaina 15.00-16.00
– Ryhmä 2 (2006-2007 syntyneet)
Keskiviikkona 15.30-16.30 ja Perjantaina 15.00-16.00

Matti Pollari
Akatemiajohtaja
Nuorisovalmennuspäällikkö
SPV salibandy
050-3260496
matti.pollari@gmail.com

Jyrki Holopainen
Akatemiavalmentaja
SPV salibandy
044-3292390
jyrki.holopainen24@gmail.com

Tommy Koponen
Urheilutoimenjohtaja
SPV salibandy
0500-548646
tommy.koponen@peliveljet.com


Ystävällisin terveisin,
SPV:n junioriakatemia/Tuomas Mustonen

SEINÄJOEN PELIVELJET

SPV:N TOIMISTO

Anna palautetta
toimistopeliveljet.com
050 432 2508
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Seinäjoen Peliveljet ry (SPV) on vuonna 1994 perustettu salibandyn erikoisseura. Seura edistää salibandykulttuuria toiminta-alueellaan tarjoamalla huipputason kilpaurheilu- sekä harrastetason toimintaa yhä uusille ryhmille.